Trä Hem - Logo


Perinnekasvit, hyönteishotellit ja torjuntaeliöt kuuluvat puu- ja perinnetalojen puutarhaan

Konsultoivilla puutarhureilla Eija Keski-Korpelalla ja Hannu Roosilla on yli 30 vuoden tuoma vankka näkemys siitä, millainen on luontoarvoja sekä vanhoja rakennuksia kunnioittava puutarha. Esimerkiksi perinnekasvit, hyötypuutarhat, hyönteishotellit ja torjuntaeliöt ovat nousseet viime vuosina aivan uudenlaiseen arvostukseen. Luonnon monimuotoisuuden väheneminen huolettaa tällä hetkellä monia kotipuutarhureitakin.

Eija ja Hannu ovat kiertäneet konsultoimassa suomalaisten kotien puutarhoja jo vuosikymmenten ajan. Koko tämän ajan heidän filosofiansa on perustunut ajatuksiin luonnonmukaisuudesta ja ekologisuudesta.

– Kun lähdemme miettimään asiakkaamme kanssa pihakokonaisuutta, teemme sen aina paikan päällä ja paikan ehdoilla. Vanhojen pihojen kohdalla mietimme aina, että miltä piha on mahdollisesti voinut rakennusajankohtana näyttää, ja miten voisimme säilyttää mahdollisimman paljon olemassa olevaa. Suosittelemmekin usein, että muutostöihin lähdetään vasta sen jälkeen kun ollaan ensin tutkittu yhden vuodenkierron ajan mitä kaikkia aarteita pihasta oikein putkahteleekaan esiin eri vuodenaikoina. Myös uuden talon pihassa voidaan kunnioittaa suomalaista luontoa hyödyntämällä mahdollisimman paljon kotoperäisiä lajeja, Keski-Korpela kertoo ajattelunsa lähtökohdista.

Perinteiset opit käyttöön myös puutarhassa

Siinä missä jokin aika taaksepäin pihoja myllättiin urakalla ja niihin hankittiin koreita vierasperäisiä kasvilajikkeita, ovat maltillinen muutos ja perinnekasvit enemmän tätä päivää.

– Vieraskasvilajit voivat olla ongelmallisia, sillä ne muuttavat luonnon herkkää tasapainoa joskus yllättävilläkin tavoilla. Siksi moni onkin tällä hetkellä suorastaan hullaantunut perinnekasveihin, ja haluaa niitä puutarhansa täyteen. Luonnollisuus näkyy myös rakennetun pihan osalta: kukkapenkkejä reunustetaan nyt teollisesti puristettujen tiilien sijasta esimerkiksi luonnonkivillä tai pajusta pujotelluilla ”kauluksilla”, Keski-Korpela kertoo ja demonstroi samalla pajun käsittelyä.

Myös hyötypuutarhat ovat nousseet uuteen kukoistukseensa kaupunkiviljelytrendin saattelemana.

– Hyötypuutarha mielletään usein tylsäksi asiaksi mutta ihan suotta. Esimerkiksi yrtithän ovat hyödyllisyytensä lisäksi myös tavattoman kauniita. IhastuinTanskassa erään linnan barokkipuutarhaan, jossa perinteiset tapettiryhmät oli rakennettu vihanneksista ja yrteistä.Eli tässäkin asiassa utilitarismi ja estetiikka viihtyvät samassa penkissä, Keski-Korpela muistuttaa.

Jokainen voi auttaa ylläpitämään luonnon monimuotoisuutta

Kukaan mediaa viime vuosina seuranneista ei ole voinut välttyä kuulemasta luonnon monimuotoisuuden vähenemisestä. Onneksi tähän asiaan voi jokainen kotipuutarhurikin vaikuttaa.

– Sen lisäksi että suunnittelee kasviston mahdollisimman monipuoliseksi, voi hyönteisten hyvinvointia lisätä hankkimalla hyönteishotellin. Se houkuttelee pihaan monenlaisia pölyttäjiä, kuten erakkoperhosia, jotka eivät oikein laumoissa nimensä mukaisesti viihdy, Keski-Korpela kertoo.

Toinen hyvä keino helliä luontoa on käyttää luomuviljelystäkin tuttujen torjuntaeliöitä torjuntamyrkkyjen sijaan.

– Tunnetuin esimerkki torjuntaeliöiden hyödyntämisestä ovat kirvat loitolla pitävät leppäkertut. Lisäksi kirvoihin tehoavat myös esimerkiksi loispistiäiset. Näin toimimalla voidaan puutarhaa rakentaa ja hoitaa kaikkien lajien ehdoilla, Keski-Korpela päättää.

Haluaisitko kodillesi luontoarvoja kunnioittavan puutarhan? Kysy lisää TRÄ Hemin puutarhakonsultaatiopalveluista.

 

Luonnolliseen puutarhanhoitoon kuuluvat perinnekasvit, hyönteishotellit ja torjuntaeliöt

30.8.2018
Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on LinkedInEmail to someone

Trä Hem - Logo

Piritta Laurila, toimitusjohtaja
piritta.laurila@trahem.fi
+358 40 196 9691

Ota yhteyttä

Please leave this field empty.Please leave this field empty.
Tietosuojaseloste

Tilaa TRÄ-uutiskirje

Haluatko kuulla lisää kestävästä asumisesta, taitavista tekijöistä ja perinteisistä rakennusmenetelmistä?

Please leave this field empty.Please leave this field empty.
Tietosuojaseloste