Trä Hem - Logo


Vanhan talon hankinta teki Vesa Virtasesta perinnerakentamisen puolestapuhujan

“Siinä ajassa kun pakettitalot rapistuvat purkukuntoisiksi tämä 300-vuotias sen kun on ja pysyy. Melkein tekisi mieli hattua nostaa joka kerta kun tänne astuu sisään” sanoo Ruotsinpyhtään vanhalla ruukkialueella myymälää pyörittävä Vesa Virtanen.

 

Perinnerakennusmateriaaleihin ja varaosiin erikoistunut Roseborgin myymälä on toiminut vanhassa saharakennuksessa nyt kahdeksan vuotta. Yritystoiminta sai alkunsa oman Roseborg-nimisen kauppakiinteistön kunnostuksesta Loviisassa. 1920-lukuista kotitaloa varten haalittuja varaosia alkoi hiljalleen kertyä liikaa ja niitä ruvettiin myymään eteenpäin. Samalla tietotaito perinnerakentamisesta karttui ja asiakkaiden kysellessä neuvoja myös heräsi halu auttaa myös muita kunnostajia. “Jos suomalaisesta rakennusperinnöstä ei pidetä huolta, se on pian muisto vain.”

 

Kunnioitus vanhoja taloja kohtaan sekä huoli nykyrakentamisen laadusta ja tulevaisuudesta kuuluu Virtasen puheista. “Meille tulee asiakkaita joilla huonosta sisäilmasta on koitunut jo niin pahoja terveysongelmia, että jopa takan muurauksessa käytetty vääränlainen laasti voi aiheuttaa oireita.” Yritys auttaa asiakkaitaan löytämään kemikaalittomia luonnonmateriaaleja rakennusaineiksi. Myymälässä myydään mm. pinkopahvia, paperitapetteja, savimaaleja ja puhdasta pellavarivenauhaa. Mielenkiintoisin uutuus on lampaanvillasta tehty eriste, joka on soveltunut kaikista allergisimmallekin asiakkaalle.

 

“Useimpiin rakennusmateriaaleihin – jopa pellavariveisiin – lisätään nykyisin täyteaineita, kuten kierrätysmuovia. En tiedä mitä valmistajat ajavat takaa, mutta sisäilman ja rakennuksen hengittävyyden kannalta suuntaus on kyseenalainen.” Valmistajat eivät mielellään myöskään kerro tuotteidensa sisältämistä lisäaineista, joten maahantuojan on oltava hyvin tarkkana. Viimeistään asiakkaan lähtiessä kotiin asia yleensä tulee ilmi. Kemikaaleja sisältävä eriste voi allergisimmalle asiakkaalle jo automatkan aikana aiheuttaa silmien valumista ja hengenahdistusta. “Asiakas luonnollisesti palaa myymäläämme ja etsimme tilalle tuotteen, joka oireilua ei aiheuta.” Itavallassa valmistettavaa lampaanvillaeristettä nyt testaillaan ja opetellaan käyttämään Suomen oloissa. “Tämä on pilottitoimintaa. Muutaman vuoden päästä olemme taas viisaampia.”

 

Vesa Virtanen on havainnut että asiakkaiden tietoisuus rakentamisesta ja materiaaleista on viime vuosina kasvanut. Rautakaupan myyjää enää aivan varauksetta uskota. Hän parhaansa mukaan itse kerää ja jakaa tietoa perinnerakentamisesta, mitä on lukenut, kokenut ja vanhoilta viisailta miehiltä oppinut. Maalinkeitto-ohjeita löytyy myös yrityksen kotisivuilla.

 

Rakennusmestarina toimivan vaimon kanssa tulee rakentamisesta keskusteltua kotonakin. Vaikka vanhojen rakennusten kunnostaminen voi olla työlästä ja projektit pitkiä, asiaan perehtyneelle perinnerakentaminen voi pian tuntua ainoalta oikealta vaihtoehdolta. Näin kävi myös tälle pariskunnalle. “Yhtäkään hometaloa en toivoisi enää rakennettavan. Suunnittelijoiden koulutuksessa näkisin parantamisen varaa ja esimerkiksi rakennuspaikkojen valinnassa käyttäisin enemmän harkintaa. Ei ennenkään ole suon päälle rakennettu ja siihen on olemassa syynsä. Lääniähän täällä kyllä riittäisi.”

 

Syksyn tullen Roseborgin kysytyin tuote on oikeaoppinen ikkunateippi. Toimivana lisävarusteena löytyy valikoimassa myös käsin neulotut perinteiset villasukat.

 

Roseborgin tuotevalikoimaan pääsee tutustumaan Trähus-Karnevaaleilla 5.8. Koristemaalaustyöpajassa testailemme savimaaleja ja sablonin tekoa. Tervetuloa mukaan!

 

 

2.8.2017
Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on LinkedInEmail to someone

Trä Hem - Logo

Riikka Noreila
riikka.noreila@trahus.fi
040 513 2200

info@trahem.fi

Ota yhteyttä

Please leave this field empty.Please leave this field empty.
Tietosuojaseloste

Tilaa TRÄ-uutiskirje

Haluatko kuulla lisää kestävästä asumisesta, taitavista tekijöistä ja perinteisistä rakennusmenetelmistä?

Please leave this field empty.Please leave this field empty.
Tietosuojaseloste